Yhdistys
Edustukset
Historia
Jäsenluettelo
Säännöt
Tapahtumat
Yhteystiedot
Jäsenille
Pääsivulle

Historia

Lokakuun 24 päivänä 1952 perustettiin Sunilassa Selluloosa- ja Paperiteollisuuden Sähköinsinöörit-yhditys (SPS). Perustajajäseniä olivat Suomen selluloosa- ja paperiteollisuudessa työskennelleet sähköinsinöörit. Yhditys toimi rekistreöimättömänä koko olemassaolonsa ajan. Toiminta tapahtui 17 vuoden ajan vahvistamattomien sääntöjen - sääntöluonnoksen - viitoittamana.

Vuonna 1969 yhdistyksen toiminta organisoitiin uudelleen ja toiminnan periaatteet määritettiin yleisessä kokouksessa hyväksytyillä säännöillä. Tässä yhteydessä yhdistys sai uuden nimen, Teollisuuden Sähkökerho (TSK), ja jäseniksi tulivat yhtiöt ja teollisuuslaitokset sekä EKONO aiempien henkilöjäsenten sijaan. Entiseen verrattuna TSK:n toiminta laajeni ensinnäkin koskemaan koko sitä teollisuutta, millä oli jäsenyys lämpölaitoksena Voima- ja Polttoainetaloudellisessa yhdityksessä, EKONOssa. Toiseksi EKONOn tullessa mukaan järjestyi sieltä TSK:lle sihteeripalvelut ja samalla vaikutuskanavat tärkeisiin viranomaisiin EKONO:n nimissä.

1972 Voima ja Polttoainetaloudellisen Yhdistyksen nimi muutettiin Energiataloudellisesksi Yhdistykseksi (ETY) ja samalla siitä erotettiin kaikki liiketoiminnot EKONO Oy:ksi. ETY:n kontolle jäi yhdistystoiminta jäsenpalveluineen. Muutoksessa TSK:n jäsenpohja ja toiminta säilyi entisellään.

Vuonna 1983 ETY:n kehittämistoimien yhteydessä osastoitiin sen toiminnot kahdeksaan eri lohkoon ja hallituksen nimeämiin valiokuntiin, jotka vastasivat yhdistyksen eri työaloja. Vuonna 1984 TSK:n nimi muutettiin Teollisuuden Sähkö- ja Automaatiovaliokunnaksi (TSK) ja se hyväksyttiin ETY:n valiokunnaksi. Nimenmuutoksesta huolimatta, perinnettä vaalien, nimilyhenne TSK tahdottiin säilyttää. Sulautuessaan ETY:n valiokunnaksi TSK:lle tuli mahdollisuus käyttää ETY:n nimeä ja vaikutusvaltaa, mutta se saattoi kuitenkin toimia itsenäisesti.

Koko 41-vuotisen olemassaolonsa ajan vaikutti TSK monin tavoin teollisuuden sähköenergian tuotannon, siirron, jakelun ja käytön sekä sähkö- ja automaatiotekniikan taloudellisen ja teknisen kehityksen edistämiseen ja valvoi myös jäsenten etuja. Tarkoitustaan TSK toteutti järjestämällä monimuotoisesti alan koulutusta, tekemällä alan tutkimuksia, osallistumalla standardien ja määräysten valmisteluihin , tekemällä esityksiä viranomaisille, pitämällä yhteyttä koti- ja ulkomaisiin järjestöihin jne. Toiminnassa oli mukana n. 300 teollisuuden palveluksessa toiminutta sähkö- ja automaatioinsinööriä.

Insinööri Paavo Orasmaata voidaan täydellä syyllä pitää yhdistyksen -TSK:n- alkuunpanijana ja kahden ensimmäisen vuosikymmenen voimahahmona. Yhdistyksellä oli kunnia pitää hänet puheenjohtajana vuosien 1952-1969 välisen ajan. Yhdistyksen nimen- ja sääntömuutoksen yhteydessä vuonna 1969 Paavo Orasmaa nimitettiin kunniapuheenjohtajaksi ja -jäseneksi arvostuksen osoitukseksi hänen yhdityksen hyväksi tekemästään työstä. Vuonna 1983 nimitettiin yhditykseen toinen kunniajäsen, insinööri Börje Kosunen. Hän toimi useita vuosia TSK:n puheenjohtajana ja osallistui aktiivisesti eri työryhmien työskentelyyn. Energiataloudellisen Yhdistyksen hallitus myönsi huomionosoituksena Kosuselle vuonna 1981 ns. Wuolle-mitalin energia-alalla ja yhdityksen valiokunnissa suoritetusta ansiokkaasta työstä.

Teollisuuden Sähkö- ja Sutomaatiovaliokunnan toiminta päättyi ETY:n alasajoon 1993. Tällöin energia-alan yhdistykset reformoitiin uuteen uskoon, ja joukko toimintoja lopetettiin tai yhdisteltiin. Suurin osa TSK:n jäsenkunnasta näki kuitenkin vastaavanlaisen yhdistystoiminnan tulevaisuudessa tarpeelliseksi, minkä vuoksi eri vaiheiden jälkeen perustettin Teollisuuden Sähkö ja Automaatio ry. (TSAU). TSAU:n toimintaperiaatteet noudattelevat TSK:n linjaa. Erona on vain yhdistyksen rekisteröinti ja kulujen peittämiseksi tarvittava jäsenmaksu.

Historiikkia voi tilata toimistolta lähettämällä tilauksen määrän sekä kirjan postitusosoitteen ja laskutusosoitteen. Toimiston sähköpostiosoite on office@atu.fi Hinta 10 EUR + postikulut.

 

Kalevi Hirvonen: TSK 1952-1993